Kullaan kirkon historiaa
Kullaan kirkko on päätytornillinen pitkäkirkko, jonka runkohuoneeseen yhdistyy matalampi poikkilava. Kullaan kirkko on rakennettu puusta 1760-luvulla suomalaisen kirkonrakentajan, Tuomas Ravoniuksen johdolla.
1870- luvun lopulla arkkitehti C.J. von Heidekenin johdolla kirkkoa uudistettiin, jolloin sinne rakennettiin myös sakasti. Kirkon, ja esimerkiksi uusgoottilaisen päätytornin ulkoasu on lähtöisin tästä uudistuksesta.
Kaksiosainen alttaritaulu, Ehtoollisen asettaminen ja Ristiinnaulittu on Pehr Hörbergin maalaus 1790-luvulta.
Urut on valmistanut uusikaupunkilainen J.A. Zachariassen vuonna 1896. Niissä on 11 äänikertaa. Alttaritaulun on maalannut vuonna 1796 P. Högberg ja se kuvaa Ehtoollisen asettamista sekä Ristiinnaulittua Jeesusta. Uusgoottilaiseen huippuun päätyvässä kellotornissa on kolme kelloa vuosilta 1766, 1767 ja 1793.