Siirry sisältöön

Pikkuhelppi

Pikkuhelppi on maksutonta, matalan kynnyksen toimintaa, jonka tarkoituksena on tukea vanhemmuutta ja saada perheen arki sujuvaksi. Apu on pääasiassa lasten kanssa olemista.

Pikkuhelppiä voivat käyttää kaikki ulvilalaiset perheet, jotka kokevat, että pieni hengähdys olisi tarpeen. Arjen haasteiden ei tarvitse olla suuria, kun Pikkuhelppiä haetaan. Erinomaisesti riittää huonosti nukkuva lapsi, vauvan tulo perheeseen, jossa pieniä lapsia tai yhteisen ajan puute puolison kanssa, tukiverkkojen puuttuessa.

Pikkuhelppi on tarkoitettu perheen tilapäiseen, hetkelliseen apuun, ei pitkäaikaiseen tarpeeseen. Pikkuhelpin voi saada pääsääntöisesti 4 kertaa/perhe (lisäkerroista voidaan neuvotella tapauskohtaisesti), 1-2 tuntia kerrallaan, arkena ma-pe klo 8-16.

Lastenohjaaja voi tulla hoitamaan lasta kotiin, leikkiä ja ulkoilla lapsen kanssa.

Lapsen voi tuoda leikkimään seurakunnantiloihin lastenohjaajan kanssa.

Lastenohjaaja voi osallistua seurakunnan tai kaupungin perhetoimintaan lapsen kanssa. Vanhemmat kuljettavat lapsen mikäli liikkumiseen tarvitaan autoa.

Näin haet Pikkuhelppiä

Pikkuhelppiä haetaan ensisijaisesti alla olevalla yhteydenottolomakkeella aina vastaavan lastenohjaajan kautta. Etukäteiskäynnille lastenohjaajan mukana tulee vastaava lastenohjaaja.

Pikkuhelppi

Pikkuhelppi on maksutonta, matalan kynnyksen toimintaa, jonka tarkoituksena on tukea vanhemmuutta ja saada perheen arki sujuvaksi. Tämän lomakkeen kautta voi ottaa yhteyttä Ulvilan seurakunnan pikkuhelppiin. Otamme yhteyttä 2-4 arkipäivän kuluessa. Erityisen kiirellisissä tapauksissa (lääkärinaika tai muu vastaava), suosittelemme olemaan suoraan yhteydessä sanna.pihkoluoma@evl.fi

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Nimi(Pakollinen)
Puhelin(Pakollinen)
Sähköposti(Pakollinen)
Tähän voi lyhyesti kertoa tarpeesta
Onko perheessänne lemmikkejä?(Pakollinen)